Jerryn keittiössä

Tämä maailma ei ole minua varten.

Päivä toisensa jälkeen tunnumme hivuttautuvan lähemmäs ja lähemmäs totaalista poliittista korrektiutta. Mitään ei saisi sanoa eikä mistään saisi olla eri mieltä kuin äänekkäin (ja useimmiten yksinkertaisin) enemmistö. Kaikki vitsit pitää selittää ja sen jälkeen niitä pitäisi vielä pyytää anteeksi. Tällainen ei ole minua varten.

Myönnän toki, että tuohtuminen on ihan hauskaa. Useimmiten oma tuohtumukseni hälvenee heti kun saan palan kakkua, mutta tänään sekään ei ole riittänyt. Tänään olen poikkeuksellisen tuohtunut luettuani Helsingin Sanomien jutun Sannin uusimmasta musiikkivideosta, joka Hesarin toimittajan mukaan ”flirttailee pedofilian kanssa”.

Tuollaiset suuret julistukset olisivat mielestäni hauskoja jos ne tehtäisiin sarkastisesti, mutta kun toimittaja on valitettavan tosissaan. Kyseessä on siis Sannin Vahinko-biisi, jossa toki lauletaan mm. seksistä. Lapset eivät kuitenkaan tiedä, mistä on kyse jos Sanni laulaa vahingosta. Lapset eivät myöskään pidä seksiä mitenkään likaisena, eivätkä lapset varmasti ole kokeneet flirttailevansa pedofilian kanssa – nämä käsitykset tulevat vasta aikuisilta ja yhteiskunnalta, tai tässä tapauksessa yhdeltä Hesarin toimittajalta.

Mielestäni oli jokseenkin huvittavaa ja/tai pelottavaa, että Hesarin tuohtunein toimittaja Jussi Lehmusvesi oli niin kamalan järkyttynyt Sannin vapaudesta laulaa siitä, mikä taiteilijaa itseään kiinnostaa, vaikka miehellä on nuoria lapsia jotka ovat laulajaan tykästyneet. Koska koko maailman pitäisi tietenkin mennä aina lapsiperheiden ehdoilla, ja kaikkea heidän maailmankuvaansa sopimatonta pitäisi pyytää anteeksi.

Kaikki tämä järkytys alkoi siis siitä kun nuorten keskuudessa suosittu laulaja ja hänen levy-yhtiönsä olivat tarjonneet nuorille faneille ainutlaatuisen ja ikimuistoisen mahdollisuuden esiintyä musiikkivideollaan. Itse en videota ehtinyt ikinä edes nähdä, koska (Sannin tiedotteen mukaan) video jouduttiin laajasta positiivisesta palautteesta huolimatta poistamaan, koska ”muutaman soraäänen mukaan kappaleen teksti ei sopinut kaikkien suuhun”. Ja nyt minua säälittävät ne nuoret ihmiset, joiden unelma toteutui vain hetkeksi ennen kuin täysin ulkopuolisten ihmisten tarpeeton tuohtumus riisui heiltä sen saavutuksen.

Ehkä itse olen viettänyt lapsuuteni erilaisessa maailmassa, ja ehkä se maailma sitten oli vaarallisen seksuaalinen ja flirttaili pedofilian kanssa, mutta kyllä minä sain lapsena laulaa mukana kun Kikka kaikui radiosta, vaikka ne sanoitukset vasta likaisia ovatkin. Eivät ne kuitenkaan lapselle olleet likaisia. Lapselle se on vain kivaa musiikkia.

Hauskintahan tässä kaikessa on se, ettei tarvitse kuin kirjoittaa edellä mainitun toimittajan nimi Facebookin hakukenttään ja silmille ponnahtaa kuvia herrasmiehestä täysin ilkosillaan, takamus ja suurin osa sukuelimistä kaikkien nähtävillä. Facebook on suuressa suosiossa myös lasten ja nuorten keskuudessa, joten mielestäni enemmän tuollainen flirttailee pedofilian kanssa kuin teinityttö joka huulisynkkaa hittibiisin mukana.

Hesarin jutun lopussa tuohtunut isä kiittää, koska hänen ristiretkensä on ollut menestys ja video on poistettu. Itse kiittäisin jos hänet – ja kaikki muut aina niin tuohtuneet isät ja äidit – voitaisiin poistaa internetistä. Maailmassa on toki ongelmia, joista on syytäkin olla tuohtunut, vihainen, huolissaan, mutta tämä ei nyt ehkä olisi ollut se suurin epäkohta, eikä suurin vaara lapsille.