Jerryn keittiössä

Minuahan ei ikinä kutsuta minnekään – ja hyvästä syystä – mutta viime viikonloppuna joku teki elämänsä virheen ja kutsui minut Tukholman lakritsifestivaaleille. Viime syksynä Suomessakin lanseerattu tapahtuma elää länsinaapurissa jo kahdeksatta vuottaan ja kasvaa vuosi toisensa jälkeen suuremmaksi ja suuremmaksi juhlaksi. Pakkohan sinne oli siis lähteä.

Itse matka Helsingistä Tukholmaan taittui tietenkin Viking Linen uusitulla Gabriella-laivalla. En edes häpeä myöntää, että ruotsinristeilyt ovat yksi elämäni suurimmista nautinnoista. Olen täysin vakuuttunut, että siellä pumpataan ilmastoinnin kautta ilokaasua kaikkialle, koska päädyn aina niin hilpeälle tuulelle.

Tummanpuhuvissa lakubileissä oli tarjolla kaikenlaista mustaa maisteltavaa

Lakritsia tuli lopulta maisteltua ehkä vähän liikaakin, kun kerran nyt tiistainakin tuntuu vielä mahdottoman vaikealta tunnistaa itseään ihmiseksi. Joka ikiseen luuhun ja lihakseen sattuu enkä välttämättä selviä tästä elossa. Reissusta jäi erittäin syvät henkiset ja fyysiset arvet, mutta oli se silti ehdottomasti vaivan arvoinen – maailman suurimmat lakritsifestivaalit ovat kelle tahansa lakufanille pakollinen pyhiinvaelluskohde. Kaiken lisäksi risteilyltäkin löytyi monta uutta parasta ystävää, joiden nimiä en enää muista.

Lakufestareilla lakritsia pääsi maistelemaan myös peruna- ja drinkkimuodossa

Festareiden ulkopuolella keväinen Tukholma tarjosi parastaan: kauniisti kukkivia kirsikkapuita ja kauniita lenkkeilijöitä lyhyissä shortseissaan. Toki kaiken tämän päälle satoi nyrkin kokoisia rakeita ja loskaa, mutta onhan se loskakin aina vähän kauniimpaa Ruotsin puolella.

Ihmisyyden rauniot katsovat nyt peilistä takaisin, mutta kyllä ne silti hymyilevät.