Sensō-ji, Tokion vanhin temppeli, perustettu vuonna 645.

Asakusassa oli kaikkein kauempana oleva temppeli Sensō-ji.  Onnistuimme hienosti maanalaisella oikeaan paikkaan. Kadulla oli tungosmaista, vettä tihkui ja koululaisryhmiä oli paljon. Kävelimme kuitenkin hetken ja valitsimme ravintolan lounaspaikaksi. Tempuraa! Astiat olivat pullollaan pehmeää maukasta riisiä, päällä neljä isoa katkaa tempura kuorrutuksella ja neljä…hmmm…rantarapua? Niissä pienemmissä oli jalkoja suunnattomasti joka suuntaan pystyssä, ja ne jäivät minulta syömättä. Isäntä halusi lasin paikallista olutta, tarjoilija ehdotti pulloa. OK, minäkin voisin nauttia oluset pitkästä aikaa. Otamme kaksi, kiitos! Emme arvanneet, että pullot olivat litran kukin, niistäkin jäi juomatta suurin osa. Olut maistui kuitenkin hyvälle. Lasku ei niinkään, noin $77.

Thunder Gate, mahtava portti avautui temppelille vievälle tielle. Se oli markkinamaisen täynnä tavaraa, kimonoista teepaitoihin. Ja turisteja, ei kuitenkaan länsimaisia juuri ollenkaan. Siellä on kaupusteltu satoja vuosia. Muutama nuori geisha tyttö poseerasi vierailijoille. Ostin sieltä molemmille lapsille chop stickit, mitkä olivat lahjalistalla, kauniisti koristellut lakeritikut.  Suitsukesavu täytti ilman ja rukouslappuja ripusteltiin. Temppeleiden alttarit ovat runsaat lahjoineen, hedelmiä ja upeita kukkakimppuja oli isoissa japanilaisissa vaaseissa. Useammissa paikoissa ei saanut kuvata, ja mitä upeampia alttareita, sen tiukempi kuvauskielto. Kultaa ei oltu säästelty missään.

*klik* ensimmäiseen kuvaa, ja galleria avautuu.

Tämä alue oli suhteellisesti pieni, ja nopeasti katsastettu, joten kotimatkalla pysähdyimme ihmettelemään Ginzaa, Tokion yleellistä ostoskatua, mikä luokitelaan yhdeksi maailman luksusmaisimmista ostoskeskuksista. Sateen takia siellä oli hiljaista. Kaikki maailman kuuluisat kaupat olivat hyvin edustettuina. Päätieltä lähtevät pikkukadut muistuttivat kovasti Manhattania, puistomaisempia ja kahviloita ja pikku-putiikkeja.

Imperial Palace.

Shibuyia oli Harajukusta seuraava asema. Emme menneet kuitenkaan junalla vaan kävelimme noin kilometrin. Paikkoihin tutustuu aina paljon paremmin maantasalla. Katukuva oli vilkas, mutta kukaan ei törmäilllyt kehenkään, sujuvaa. Tässä kaupungin osassa on liikenne uskomaton, viiden kadun kulmassa kulkee noin kaksi miljoona ihmistä päivittäin. Alue on tunnettu design-kaupoistaan, jotka kiersimme kaukaa. Tai oikeammin, emme edes lähestyneet. Nuorison suosima asuinalue ja vilkas night life.  Mutta sen liikenneristeyksen halusimme nähdä!  Jalankulkijat odottivat tunnnollisesti tien reunassa valon vaihtumista, vihreä; ja loputon määrä ihmisiä  kiirehti yli ristiin rastiin ja kun musiikki alkoi soida, seepraraidat tyhjenivät! Samoin kadunreunat, ajoitus oli nappiin. Valot vaihtuivat joka toinen minuutti. Seurasimme sitä useamman ylityksen verran! Se oli kuin tanssia.

Ostimme kadulta disney-tyyppisestä katuleipomosta iltapalat. Kaksi nuorta tyttöä, toinen kirjoitti ostoskuitin, toinen hoiti kassan. Pysyimme hyvin amerikkalaisessa ruokavaliossa! Iltateen kanssa katsellessa auringon laskua yli kaupungin, ne maistuivat makeilta. Japanilainen ruoka muuten ei ollut makeaa, ei edes ns. karamellit. Olin koko matkan hyvin janoinen, ja aivan ihanan maukkaita hedelmämehuja löytyi kaupoista, joita oli melkein joka kadunkulmassa. Nälkä ei tuntunut olevan juuri ollenkaan, ehkä ajanvaihdoksen takia. Ei hätää, pudotin matkalla kaksi kiloa! Illalla söimme hotellin ravintolassa italialaisen aterian, katkarapuja, pitsaa, viinä. Uskaltaakohan japanilaiseen ruokaan tarttua huomenna?

Meiji Shrine