Valtavaaran talvireitti

Vuosi 2019 alkoi lumikenkäretkellä Valtavaaralle. Viime syksynä näin Valtavaaran rinteessä parimetrisiä paaluja keskellä metsää. Lähdin seuraamaan paaluja ja löysin viittoja joista selvisi, että talviretkeilijöitä varten on merkitty maastoon uusi kävely/lumikenkäreitti. Uudenvuodenpäivän jälkeisenä aamuna lähdin Valtavaaralle uutta reittiä sen aloituspisteestä Saaruan parkkipaikalta. Lumikengät otin mukaan, mutta hyvin pian totesin ne tarpeettomiksi metsäisessä maastossa. Jostain syystä lumikuurot ovat kiertäneet Rukan seudun, ja tällä hetkellä täällä on lunta vain parikymmentä senttiä.

Noin puolen kilometrin jälkeen polku haarautuu. Oikeanpuoleinen ura vie Valtavaaralle ja vasempi reitti kuljettaa Saaruan kukkuloille ja takaisin lähtöpaikkaan.  Saaruan reitti on noin pari kilometriä pitkä. Minä lähden nousemaan Valtavaaralle menevää uraa.

Ei tarvitse nousta kovin paljon kun nousevan päivän valo jo heijastuu viereisestä kalliorinteestä ja puiden latvoista. Tässä kohden on melko jyrkkää, noin kolmensadan metrin matkalla noustaan 60 metriä. Jos lumikengistä ei ole hyötyä, niin sauvoista on.

Vilkaisu taaksepäin. Rukan laskettelurinteet eivät ole kaukana.

Rinteen laella polku haarautuu taas. Vasemmalle ei ole viittaa, mutta tiedän reitin johtavan Valtavaaran lammen laavulle. Viitta ohjaa oikealle, Valtavaaran kodan suuntaan ja sinne lähden menemään.

Valtavaaran rinteissä on pieniä soita. Lumikenkäreitti kuljettaa kahden kauniin rinnesuon poikki.

Suon laidalta avautuu näkymä kohti Valtavaaran lakea. Palovartijan majakin näkyy pienenä pisteenä vaaran päällä.

Polku kiemurtelee lumisten puiden keskellä. Voi ihme tätä talvisen luonnon kauneutta!

Halkoliiterin nurkalta tullaan kodan pihalle. Tänä aamuna jäljistä päätellen liikkeellä ovat olleet vain jänikset. Latua Valtavaaralle ei vielä ole ajettu.

Ylempänä rinteessä laitan taas lumikengät jalkaan. Tuuli on kasannut avonaisille paikoin lunta niin, että paikoin jalka uppoaa polvea myöten.

Tänään auringonnousu jää pilvikerroksen taakse piiloon. Teemukillisen jälkeen lähden laskeutumaan alas kohti Valtavaaran lampea. Nyt alkaa polulla olla muitakin, enimmäkseen ulkomaalaisia puheesta päätellen.

Olin aikonut tehdä tulet lammen laavulla, mutta tällä kertaa se ei onnistu koska puuvarasto on tyhjä. Huonon lumitilanteen vuoksi ei puuhuolto ole varmaan pystynyt toimittamaan polttopuita.

Kynttiläkuuset reunustavat Valtavaaran lampea.

Polku nousee lammelta ylös tasanteelle, jossa se yhyttää alhaalta tulevan reitin. Loppumatka kuljetaan siis tuloreittiä. Halutessaan matkaa voi jatkaa kääntymällä rinteen alla Saaruan reitille. Valtavaaran reitin pituus on opastaulun mukaan 5,3 kilometriä. (ks. kartta jutun lopussa).

Pyhävaaralla

Ensimmäistä kertaa tänä talvena kulkuvälineenä on karvapohjasukset. Välttämättä niitä ei olisi tarvinnut, koska lunta on maassa vain parikymmentä senttiä. Olen lähtenyt liikkeelle aamupäivän hämärän aikaan. Päivän pituus on tällä hetkellä kolme tuntia, joten päivän valoisaa aikaa ei ole pitkään. Toiveena on nähdä sydäntalven aurinko uudenvuoden aatonaattona.

Poikkean reitiltä rinnesuolle, jossa päivän sarastus valaisee suon laidan kynttiläkuusikkoa.

Pyhävaaran hiihtolatu kulkee suon poikki. Nyt latua ei vielä ole, koska lunta on niin vähän.

Kaarran suolta takaisin Pyhävaaran polulle. Polulla on muutama sentti uutta lunta. Lumi on jäänyt koristelemaan myös kelokuusten oksia.

Jyrkimmässä rinteessä otan sukset pois jalasta. Ylempänä, lähellä vaaran lakea lumi on pakkaantunut epätasaisesti; paikoin lunta on puolisääreen, mutta paikoin kivet ja juurakot pilkistävät esiin.

Tykkyä on jo alkanut muodostua, mutta oksat erottuvat vielä.

Luoteisen taivaan punerrus kertoo auringonnousun olevan lähellä.

Vuoden 2018 toiseksi viimeinen auringonnousu.

Roosanpunainen valo tavoittaa tykkykuusen oksat....

....ja matala valo korostaa lumikinosten muotoja.

Viimeisen lumisateen jälkeen vaaralla on kulkeneet vain jänikset. Olen yli kaksi tuntia vaaran laella ihan yksin. Sitten vaaran laelle hiippailee myös kuvaajaystävä M. Jälkeenpäin kuulin, että Riisitunturilla oli ollut parkkipaikka täynnä. Pyhävaaralle eksyy harvat, etenkin Isolle Pyhävaaralle.

Pyhäjärven rannan talot  näyttävät pienoismallilta ylhäältä katsottuna.

Kello on tasan 12, eli aurinko on korkeimmillaan. Kovin matala on sydäntalven auringonkierto. Pyhäjärven rannoillekaan ei auringon valo ulotu tähän aikaan vuodesta.

Vielä vilkaisu vaaran aurinkoiselle puolen ja sitten koppaan sukset kainaloon ja lähden laskeutumaan alas. Jyrkässä ylärinteessä on nyt turvallisinta kävellä. Vasta vähän alempana laitan sukset jalkaan ja lähden pujottelemaan puiden välissä alaspäin.

Poikkean vielä rinnesuolle, jota kautta tulin aamupäivällä vaaralle. Valo ei yllä suolle, mutta värjää puiden latvoja.

"Hiljaisuus, nyt kauneinta on, luonnonrauha, niin rikkomaton"

Hyvää uutta vuotta 2019