Hei taas ja hyvää uutta vuotta! Ja tervetuloa arki ja päiväkodin eteisessä sekaisin menevät Kuomat. Me mennään lasten kanssa yksien talvikenkien taktiikalla ja ollaan todettu Goretex-talvikengät toimivimmiksi. Menee säässä kuin säässä, tarhassa ja kaupungilla. Tänä vuonna kuitenkin ostettiin Kuomat ja onhan se sydäntä lähellä, kotimaisen työn kannattaminen.
Esikoisen eskariryhmässä oli heti kolmet tasan saman kokoiset ja väriset Kuomat, joten piti keksiä jotain, millä erottua joukosta. Vaikka lapsi oman nimensä tunnistaakin ja on tarkka tavaroistaan, voi aina olla joku muu, joka on vähän hövelimpi. Annoin lasten valita ihan mitkä tahansa koristukset mun nappi- ja kangasmerkkivalikoimasta ja saatiin oman näköiset Kuomat, joiden ei luulisi erehdyksessä lähtevän vääriin jalkoihin.
Olin tietenkin ajatellut, että härpäkkeet mahtuisivat tuohon takana olevaan mustaan remmiin, mutta luvattu mikä luvattu ja tytär bongasi heti Tigerista ostetut timantti- ja yksisarvismerkit. Onneksi Kuomat ovat pehmeät, joten niihin oli helppo käsin ommella ja neulanreiät ei vedenpitävyyttä heikennä, sitä kun ei ole näissä kengissä juuri muutenkaan.
Esikoinen valitsi satojen nappien joukosta ruskeat linnut. Ne oli tosi helppo ommella paikoilleen ja saa vielä nätisti irtikin, jos kengistä jää kevään tulleen mitään kierrätettävää.
Napit kieltämättä näyttää ihan vain siltä, että ovat siinä tunnistettavuuden vuoksi, mutta nuo yksisarviskuomat ovat niin söpöt, että voisin kuvitella koristelevani muutoin aika tylsät kengät tällä tavoin, vaikka niitä ei ikinä yleisiin eteisiin veisikään.