Yllättävä vaatepula

Julkaistu by

Suuret muutokset elämäntilanteessa ovat aina näkyneeet painossani. Parisuhteen päättyessä, tai muusta syystä yksin asuessa, painoni putoaa. Muuttaessani toisen kanssa saman katon alle, painoni nousee.

Painonmuutokset suuntaan tai toiseen eivät ole olleet tarkoituksellisia, niin vain on tapahtunut. Paino on laskenut nopeasti ja nousu on tapahtunut hitaasti. Muutokset ovat olleet huomattavia, enimmillään 13 kiloa, ensin ylös ja sitten takaisin alas.

Edellisestä erosta oli ehtinyt kulua jo niin pitkä aika, etten muistanut, että painoni saattaa yllättäen laskea. Tähän mennessä painoni on pudonnut noin kuusi kiloa, ja vaatehuoneestani löytyy yhä enemmän liian suuria vaatteita.

Osasin odottaa painonlaskua pidemmällä aikavälillä, sillä käytössäni ei ole enää autokyytiä. Tulen siis liikkumaan paljon enemmän kävellen, myös aiempaa pidempiä matkoja. Aika näyttää miten paljon tämä muutos tulee vaikuttamaan painooni tai muuten ulkomuotooni.

Minulla olisi tarvetta uusille vaatteille, mutta en haluaisi hankkia mitään vielä. Tilanne on siitä hankala, etten voi tietää, miten paljon painoni vielä tulee laskemaan. Liian moni melko hiljattainkin ostettu vaate on jäänyt viime aikoina liian suureksi.

Löysin viime kesänä, jo pidempään etsittyäni, hyvän farkkumallin. Ajattelin olla kaukaa viisas, ja ostin saman tien kahdet, tummat ja vaaleat. Käytin vaaleita kesällä, ja nyt talvella, talvifarkkujeni jäätyä suuriksi, kokeilin tummia kesäfarkkuja paksuhkojen villakalsareiden kanssa. Ehdin käyttää niitä tämän yhden ainoan kerran, vain huomatakseni, että housut ovat niin väljät, että ne saa vedetyksi alas nappia avaamatta.

Syksyllä ostin tuulisia syyssäitä ajatellen hieman paksummat farkut. Koko oli oikea, muttei varsinaisesti imarteleva vyötäröltä. Päätin tehdä pieniä elämänmuutoksia, jotta farkut olisivat keväällä kalsarikauden päätyttyä juuri sopivat. Eteen tulikin vähän suurempia elämänmuutoksia, ja samalla farkuista tuli nyt jo hieman väljät, mutta onneksi vielä käyttökelpoiset, talvifarkut.

Ostin tarvitsemani ulkoilupuvun sekä toiset ulkoiluhousut heti eron jälkeen. Täydensin vaatevalikoimaani myös trikoopaidalla. Vain ulkoilupuku on enää jotakuinkin oikeaa kokoa, ainakin jos takin alle laittaa reilusti kerroksia. Jouduin ostamaan myös uudet toppahousut vanhojen tilalle. Ne ovat sentään sen verran istuvaa mallia, että tuskin ihan hetkeen aivan liian suuriksi jäävät.

Sopivat vaatteet alkavat käydä vähiin. Samalla osa vaatteista alkaa olla niin kuluneita, että niitä on jossain vaiheessa uusittava. Lähes jokaisen vaatelajin kohdalla sopivien ja hyväkuntoisten vaatteiden laskemiseen riittää kaksi sormea. Vain alushousuja, sukkia ja t-paitoja on reilummin.

Kun elämäntilanteeni ei enää edellytä erillisiä, kissankestäviä kotivaatteita, vaatteiden kokonaismäärää on mahdollista vähentää. On hyvä, ettei jokaisen käytöstä poistettavan vaatteen tilalle ole välttämätöntä hankkia uutta, kun samoja vaatteita voi käyttää yhä enemmän erilaisiin tarkoituksiin. Onhan se edes laiha lohtu tilanteessa, jossa lähes koko vaatevalikoima on menossa uusiksi…

Tuntuu siltä, että olen monessa asiassa yhtaikaa jonkinlaisessa nollapisteessä. Uudessa alussa, jossa elämä on täynnä kysymyksiä.

Mihin suuntaan haluan mennä? Mitä haluan tehdä? Millaisten ihmisten kanssa haluan aikaani viettää? Millaisia vaatteita tarvitsen ja miten haluan pukeutua?

Toistaiseksi aion pärjätä sillä, mitä vaatehuoneesta löytyy. Tavalla tai toisella. Katson miten tilanne painon suhteen etenee, ja miltä peilikuva alkaa näyttää. Toivottavasti löydän mukavia, mieluisia ja laadukkaita, itselleni sopivia vaatteita sitten kun sen aika on.

Uusi vuosi, uusi alku

Julkaistu by

Kirjoitan tätä, vuoden ensimmäisenä päivänä julkaistavaa tekstiä, pari päivää ennen uuden vuoden alkua. Olen käymässä kotona, hakemassa lisää lukemista, pesemässä pyykkiä – ja kirjoittamassa teille.

Vietin rentouttavan joulun entisessä kodissani, kaksi kissaa seuranani. Kunhan saan tehtäväni hoidetuksi, palaan takaisin niiden seuraan. Joulu sujui rattoisasti. Söin hyvin, luin kirjoja, katsoin elokuvia. Kävin jouluaattona kävelyllä, joulupäivänä katsoin vaakasuoraan satavaa lunta sisätiloista käsin.

Etukäteen mietin, miltä tuntuisi viettää joulua yksin. Miltä tuntuisi mennä paikkaan, joka vielä hetki sitten oli kotini? Paikkaan, jossa kaikki on minulle tuttua, täynnä muistoja, ja jossa kaikkialla näkyy omien kätteni jälki?

Ihminen on sopeutuvainen. Kun reppu selässä, ruokakassin kanssa astuin ovesta sisään aatonaattona, toinen kissoista oli minua vastassa ja toinen nukkui nojatuolissa. Tunsin tulleeni noiden kahden kissan luo kylään. Toisaalta tuntui kuin olisin tullut jo tutuksi käyneeseen hotelliin. Laitoin reppuni sopivaan nurkkaan, kirjat ja elokuvat olohuoneen tasolle, ja ruoat jääkaappiin. Olin vieras tutussa paikassa.

Tänä vuonna uusi vuosi merkitsee minulle erityisellä tavalla uutta alkua. Siitä, missä lähes 16 vuotta oli Me, on etsittävä Minä.

Pitkässä suhteessa kadottaa helposti osan itsestään. Kun elämä on kahden, vieläpä hyvin erilaisen, ihmisen toiveiden yhteensovittamista ja kompromisseja, ei tule aina pidetyksi riittävästi kiinni asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Omalla kohdallani en tuntenut luopuvani erityisesti mistään, mutta jälkeenpäin huomaan, että jätin monia asioita tekemättä, koska ne eivät toista kiinnostaneet tai hänellä ei ollut niille aikaa.

Pitkään huolehdin toisen ihmisen elämästä – jaksamisesta, hyvinvoinnista, ajatuksista, syömisistä, milloin mistäkin – enemmän kuin omastani. Miksi, sitä on vaikea sanoa. Elämä vaan sattui muotoutumaan sellaiseksi.

Kun toinen ihminen on vuosikaudet liittynyt tavalla tai toisella lähes joka ainoaan osa-alueeseen elämässä, on outoa, kun näin ei enää olekaan. Outoa on sekin, ettei tarvitse ottaa ketään toista huomioon päätöksiä tehdessään.

Erityisen hämmentävää on ollut huomata, että sillä aikaa kun olen viettänyt tasaista elämää pitkässä parisuhteessa, koko elämänvaihe on muuttunut. Tavatessamme olin nuori, nyt olen keski-ikäinen. Tänä aikana valtavan paljon on muuttunut.

Alkavaan vuoteen liittyy selkeä tehtävä. On aika rakentaa uusi, oma tapa elää. On aika opetella pitämään huolta itsestäni.

On aika miettiä, mitä elämältäni haluan.

Rentouttavaa joulua, vuosi 2016 pakettiin ja kurkistus vuoteen 2017

Julkaistu by

Jos voisin asiaan vaikuttaa, antaisin maan joka kolkkaan valkoisen joulun. Olen asunut aikoinaan useilla paikkakunnilla, nykyistä kotikaupunkiani etelämmässä ja lähempänä rannikkoa. Pitkät, pimeät talvet, jolloin lunta sai odottaa loputtomiin, ottivat voimille.

Oli silkkaa sattumaa, että päädyin Kuopioon. Olin aina ajatellut, että Tamperetta pohjoisemmaksi en muuta. Rakkaus muutti suunnitelmani. Onneksi. Ensimmäinen talveni täällä loppui kesken. Olin kuin eri ihminen, kun sain viettää talven lumen keskellä.

Tänä vuonna olen saanut nauttia lumen valaisevasta vaikutuksesta jo hyvän aikaa. Miten kauan saan ilmaston lämmetessä onneni pitää, sen aika näyttää.

Toimikoon menneiden muisteleminen aasinsiltana siihen, että on tullut jälleen aika pohtia kulunutta vuotta ja katsoa hieman myös tulevaan vuoteen. On muodostunut jo perinteeksi, että jaan teille linkin Susannah Conwayn työkirjan kysymysten pariin. Tänä vuonna ajattelin olla ajoissa, jotta jokaiselle tällaista pohdiskelua kaipaavalle jäisi hyvin aikaa laittaa vuosi pakettiin ennen uuteen vuoteen siirtymistä.

Valitettavasti en tänä vuonna voi tarjota suoraa linkkiä Unravel Your Year 2017 -työkirjaan, vaan sen, sekä Make Your Days 2017 -suunnittelutyökirjan, saa Susannah Conwayn blogin kautta, antamalla sähköpostiosoitteensa tällä sivulla. Samalla liittyy Love Letters -postituslistalle. Itse olen kokenut kirjeet antoisiksi, kuin ystävän lähettämiksi. Niitä myös tulee sopivan harvakseltaan, välillä huomaan jo kaipaavani postia.

Tapanani on ollut myös jakaa kanssanne jokin minulle erityinen joululaulu, mutta se perinne taitaa nyt katketa. Vielä vähän aikaa sitten ajatuskin joululaulujen kuuntelemisesta tuntui surulliselta, mutta onneksi olotila muuttui. Olen kuunnellut radion monipuolista joululaulukattausta ja lauleskellut mukana. Ensimmäistä kertaa olen kuunnellut avoimin mielin myös uudempia joululauluja.

Tämän tekstin myötä blogi jää tavalliseen tapaan joulutauolle. Uutta lukemista on tarjolla jälleen 1.1.2017.

Kiitän teitä kaikkia tästä vuodesta. Kiitos kun luette, jaatte tekstejäni, kommentoitte, kannustatte, olette tukena, jaatte kokemuksianne ja lähetätte sähköpostia. Blogia aloittaessani en osannut kuvitellakaan, miten lämminhenkinen yhteisö tästä muodostuisi. Lämmin kiitos teille kaikille.

Oikein rentouttavaa joulua ja onnea uudelle vuodelle 2017!

P.S. Radiosta tuli kuin tilauksesta minulle erityinen joululaulu. Sen kaunis, haikea melankolia puhuttelee minua, tekemättä silti surulliseksi. Niinpä perun puheeni ja suosittelen kaikille melankoliasta pitäville Joni Mitchellin kaunista joululaulua River. Video toimii hyvänä kontrastina laulun tekstille. Luistelevia Tenavia katsoessa on vaikea olla hymyilemättä.

Jouluodotukset

Julkaistu by

Olin aikoinaan joulusuorittaja. Lista siitä, mitä kaikkea piti saada aikaan ennen joulua, oli tuskaisen pitkä. Podin joululahjastressiä, yritin saada joulukortit lähetetyksi ajoissa, siivosin, leivoin… Mielessäni oli monenlaisia odotuksia siitä, millainen joulun tulisi olla.

Vuosi vuodelta jouluni on muuttunut pienimuotoisemmaksi. Vain pari joulukorttia, jos niitäkään, ei joululahjoja, ei sen suurempaa joulusiivousta. Ei erityisiä odotuksia eikä varsinkaan stressiä. Rauhallista yhdessäoloa ja hyvää ruokaa. Hyviä kirjoja.

Tänä vuonna jouluni on erilainen kuin koskaan ennen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun vietän joulua yksin. Tai no, en aivan yksin, onhan minulla kaksi kissaa seuranani. Menen entiseen kotiini niitä hoitamaan siksi aikaa, kun entinen kumppanini lomailee muualla.

Jo monena jouluna olen ollut iloinen siitä, että televisiosta tulee joulun aikaan paljon elokuvia. Joku on ajatellut heitäkin, jotka viettävät joulua yksin. Minun jouluni koostuu tänä vuonna elokuvien katsomisesta ja lukemisesta, kissojen hellimisestä, ulkoilusta talvisissa maisemissa ja jouluruoasta. Radiossa soivat joululaulut ovat tänä vuonna saaneet mielen niin haikeaksi, että jätän niiden kuuntelemisen vähemmälle. Keskityn tekemään mukavia asioita.

Omaan kotiini laitan esille kaikki kaksi joulukoristetta ja yhden kauniin kortin. Poltan paljon kynttilöitä läpi koko pimeän vuodenajan, ne tuovat tunnelmaa ja kaunista lämmintä valoa. Ostan kukkia maljakkoon sitten kun taas kotiudun.

Kun ero tuli syksyn pimeimpään aikaan, joulun ollessa tulossa, jouduin hetkeksi ahdistuksen valtaan. Ajatus joulusta yksin tuntui kauhealta. Onneksi pääsin siitä nopeasti yli ja ymmärsin, että joulun voi viettää monella tavalla. Ja toisaalta, voin tehdä samoja asioita yksinkin, joita tähän asti olen tehnyt jouluna toisen kanssa. Viettää rauhallista aikaa, syödä hyvin, ulkoilla ja lukea. Ääneen lukemisen tosin jätän tällä kertaa väliin, en usko kissojen sitä kovin paljoa arvostavan.

Olen viime vuosina opetellut päästämään irti odotuksista. Huomasin, että usein pettymykset johtuvat ennalta asetetuista odotuksista, jotka eivät toteutuneetkaan. Sitä tulee helposti ajateltua, että asioiden pitäisi mennä tietyllä tavalla tai ihmisten tulisi toimia niin tai näin.

Aina elämä ei kuitenkaan mene niin kuin voisi toivoa. Asioiden hyväksyminen, sellaisina kuin ne ovat, keventää elämää. Ei sen oppiminen erityisen helppoa ole, mutta ei tarvitsekaan. Jokainen edistysaskel tuo iloa.

Jouluna teen asioita joista pidän, syön mitä tekee mieli, ja pidämme kissojen kanssa toisillemme seuraa. Joulusta tulee sellainen kuin on tullakseen. Otan sen uteliaana vastaan.

Ohjelmavinkkejä: Introvertit, luonto ja tavaroiden vähentäminen

Julkaistu by

Ajatuksia herättävien asiaohjelmien seuraaminen on yksi lempiajanvietteitäni. Näin alkutalvesta kuuntelen radiota tai television keskusteluohjelmia usein neuloessani, nauttien villalangan pehmeyden ja mielenkiintoisen ohjelman yhdessä luomasta kotoisasta tunnelmasta.

Tällä kertaa tarjoan ohjelmavinkkejä introverteista, arktisesta luonnosta, luonnon vaikutuksista ihmisen hyvinvointiin ja mielenterveyteen sekä tavaroiden vähentämisestä.

Inhimillinen tekijä: Introvertin maailma

Miksi pitäisi aina olla yltiösosiaalinen? Inhimillisessä tekijässä keskustellaan introverteista, ujoudesta, sosiaalisuudesta eli seurallisuudesta, sosiaalisista taidoista, masennuksesta ja persoonallisuussyrjinnästä. Introverttius ja ujous eivät ole sama asia, seurallinen ei välttämättä ole sosiaalisesti taitava, ja sosiaalisuus voi sujuvan seurustelun ja aina äänessä olemisen lisäksi olla myös kuuntelemista, läheisyyttä ja sosiaalisessa mediassa seurustelemista.

Keskustelijoina ovat kirjailija Pauliina Vanhatalo, näyttelijä Martti Suosalo ja erityisesti temperamenttitutkimuksestaan tunnettu professori Liisa Keltikangas-Järvinen.

Inhimillinen tekijä: Miten luonto pelastaa?

Ympäristöllä on monenlaisia vaikutuksia ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Luonnon monimuotoisuus suojaa terveyttä, lyhytkin kävely puistossa tai metsäpolulla auttaa laskemaan verenpainetta ja sitä kautta stressitasoa, joistakin leikkauksista toipuminen nopeutuu, kun ikkunasta näkyy kaistale vihreää luontoa. Luontoelämykset ovat auttaneet mielenterveyskuntoutujia jaksamaan paremmin arjen haltuunottamisessa ja vahvistaneet minäkuvaa.

Ympäristö ei ole mielenterveyden kannalta yhdentekevä asia, ja mielipaikkojen katoaminen esimerkiksi avohakkuiden vuoksi voi olla suuri kriisi. Entä jos suomalaisten kansantauti, masennus, olisikin yhteydessä katkenneeseen luontosuhteeseen ja mielipaikkojen häviämiseen?

Keskustelijoina ovat Kaarina Davis, joka paloi loppuun ja löysi yksinkertaisen elämän, teologi Pauliina Kainulainen, joka suree avohakattuja mieliä, sekä ympäristöpsykologian professori Kalevi Korpela, joka antaisi luontoa lääkkeeksi. He ovat sitä mieltä, että meidän tulisi ryhtyä vaatimaan parempaa ympäristöä ja enemmän viheralueita kaupunkeihin.

Katoava Pohjola

Katoava Pohjola on hieman erilainen luonto-ohjelma, joka on vahvasti kiinni tässä ajassa. Juuri tällaista olen kaivannut! Sarjassa käsitellään arktista luontoa ja ihmisten kykyä elää rinnakkain luonnon kanssa, sekä ristiriitoja luonnonsuojelun ja elinkeinonharjoittamisen välillä.

Toimittaja ja luontokuvaaja Kimmo Ohtonen luotsaa ohjelmaa hyvällä otteella, etsien ymmärrystä asioihin liittyvistä monista näkökulmista. Hän myös pohtii oman luontomatkailunsa aiheuttamaa hiilijalanjälkeä, sen oikeutusta ja luontomatkailun vaikutuksia herkkiin arktisiin luontokohteisiin ja niiden eläimiin.

Sari Valto: Tavara pois ja onni tilalle?

Tässä ohjelma heille, joita keskustelu KonMari-metodista ei vielä väsytä. Suomen KonMari-ryhmää Facebookissa vetävä Mira Ahjoniemi ja kirjan Loistava järjestys kirjoittaja, sekä tutkija ja ammattijärjestäjä Ilana Aalto keskustelevat KonMari-metodista, tavaran vähentämisestä ja onnellisuudesta.

KonMari sai Mira Ahjoniemen miettimään, kuka hän on ja mitä hän elämältään haluaa. Samalla elämänasenne muuttui iloisemmaksi. Ilana Aalto uskoo KonMari-metodin suosion kertovan muuttuneesta ilmapiiristä: kulutusyhteiskunnasta ollaan siirtymässä yhä tietoisemman kuluttamisen kulttuuriin.

Mukavia katselu- ja kuunteluhetkiä!

Mihin kiinnität huomiota, näet sitä lisää

Julkaistu by

Ihminen lajina lienee rakentunut sellaiseksi, että kiinnitämme enemmän huomiota negatiivisiin kuin positiivisiin asioihin. Mahdollisten uhkien nopea havaitseminen on ollut tärkeä selviytymiskeino, sillä se on auttanut meitä välttymään henkeä uhkaavilta vaaroilta.

Olen huomannut, että kun olen väsynyt, nälkäinen tai stressaantunut, alkukantainen uhkienhavaitsemismekanismini on erityisen aktiivinen. Silloin asioiden negatiiviset puolet korostuvat, ja näen mielessäni erilaisten tapahtumaketjujen päättyvän ikävästi.

On hyvä asia, että olemme kehittyneet taitaviksi havaitsemaan erilaisia uhkia. Kannattaa kuitenkin pitää huolta siitä, ettei ruoki tehokasta mekanismia enempää kuin on tarpeen.

Mihin kiinnitämme huomiomme, näemme sitä yhä enemmän.

Jos peiliin katsoessamme keskitymme siihen, mikä näyttää mielestämme tavalla tai toisella vääränlaiselta, näemme tällaisia kohtia yhä enemmän. Jos katsomme peilikuvaamme kiinnittäen huomiota meissä olevaan kauneuteen, sitä löytyy yhä enemmän katseltavaksi.

Jos olemme huolissamme terveydestämme, kiinnitämme helpommin huomiota erilaisiin oireisiin. Mitä enemmän etsimme merkkejä siitä, ettei kaikki ole kohdallaan, sitä enemmän niitä löydämme, vaikka olisimme täysin terveitä. Jos kiinnitämme huomiota kaikkiin niihin asioihin, joihin kehomme pystyy, ja annamme sille mahdollisuuden niiden tekemiseen, tunnemme itsemme terveemmiksi.

Jos kiinnitämme huomiomme muiden ihmisten epätoivottuihin piirteisiin ja käyttäytymiseen, sitä enemmän ikäviä asioita näemme. Jos katsomme toisia ihmisiä kiinnittäen katseemme kaikkeen siihen hyvään mitä heissä on, sitä enemmän näemme hyviä ihmisiä.

Lähes kaikilla asioilla elämässä on sekä hyvät että huonot puolensa. Me voimme valita, kumpaan puoleen haluamme keskittyä. Jos on tottunut katsomaan asioita pääasiassa niiden nurjemman puolen kautta, uuden näkökulman oppiminen vie aikansa, mutta harjoitteleminen kannattaa. (Entisenä pessimistinä harjoittelu on tullut tutuksi.)

Jos tämänhetkisessä elämäntilanteessani, hiljattaisen eron jälkeen, keskittyisin katsomaan elämääni negatiivisten puolten kautta, miten hyvin mahtaisin voida? Ero ja muutto ovat molemmat merkittäviä kriisejä elämässä, ja löytäisin vaivatta lukuisia negatiivisia asioita, jos haluaisin niihin keskittyä. Akuutissa vaiheessa kaikenlaisille uhkakuville oli hetkensä, mutta onneksi niistä tuli nopeasti menneisyyttä.

Haluan keskittyä elämässä kaikkeen siihen mikä on hyvin. Jokaisessa päivässä on valtavasti hyviä asioita, ne pitää vain nähdä.

Kävelin päivällä tunnin verran pakkassäässä, sain raikasta ilmaa ja punaiset posket. Ohikulkija hymyili minulle. Kotiin tultuani sain käydä lämpimässä suihkussa ja pukea ylleni puhtaat vaatteet. Olen kylläinen ja iloinen. Pesukone on pessyt vaatteeni, jotka saan kohta ripustaa kuivumaan.

Saan kirjoittaa teille rauhassa, lämpimän viltin alla. Kukaan ei odota minun lopettavan ja liittyvän seuraan, saan käyttää aikani juuri niin kuin haluan.

Tätä kirjoittaessani kuu paistaa kirkkaalta taivaalta. Kaikkialla on kaunista ja valkeaa.

On ihmisiä, jotka kokevat mainitsemieni asioiden olevan itsestäänselvyyksiä. Eräänlainen nollataso ja saavutettu etu, joka ei itsessään ole vielä mitään, vaan jonka päälle tulee rakentaa yhtä sun toista, jotta voisi olla tyytyväinen.

Seurustelin kerran lahjakkaan ihmisen kanssa, johon kohdistui suuria odotuksia. Muistan, kun hän sanoi, että on aivan sama, mitä hän elämässään tulee tekemään, hän on tyytyväinen, kunhan on katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Hän oli harvinainen tapaus, perustyytyväinen ihminen, ja täysin tosissaan sanoessaan mitä sanoi. Kyse ei ollut siitä, että hän olisi joutunut kokemaan kovia elämässään, päinvastoin, hänellä oli aina ollut kaikkea, mitä vain voi toivoa. Ihmettelin, miten hän, fiksu ja lahjakas ihminen, voi tyytyä niin vähään. Sehän on sama kuin luovuttaisi!

Minulle oli tarjolla viisautta, silloin parikymmentä vuotta sitten. Voisin harmitella, että minulta kesti hyvän aikaa ymmärtää, miten olla iloinen ja tyytyväinen elämääni, mutta minua ei harmita tippaakaan. Olen kiitollinen, että sain löytää tämän onnen ja ilon.

Ilon, tyytyväisyyden ja kiitollisuuden aiheita ei tarvitse arvottaa järjestykseen. Niitä ei tarvitse pisteyttää tai antaa niille eri määriä painoarvoa. Kyse ei ole kilpailusta.

Kaikki se hyvä, mitä meillä on, on arvokasta. Itsestäänselvyyksiä ei ole.

Tottumista

Julkaistu by

Muuttaessani kaksiosta yksiöön mietin, miten tottuisin pienempään tilaan. Saisinko kaiken tarvitsemani sopimaan ilman että tila tuntuisi ahtaalta? Asuin yksiössä viimeksi yli 20 vuotta sitten, eikä siltä ajalta ollut erityisen tarkkoja muistikuvia.

Olennaisin muutos yksiöön muuttaessa oli, että sänky ei olisi enää erillisessä huoneessa. Olin tottunut jo vuosikausia nukkumaan viileässä makuuhuoneessa, nyt piti löytää sopiva lämpötila, jossa voisi sekä nukkua että oleskella. Lisäksi piti totutella nukkumaan pienen ja suojaisan makuuhuoneen sijaan suuremmassa tilassa.

Ensimmäisen yön valvoin kuunnellen jääkaapin hurinaa ja muita vieraan ympäristön ääniä. Kuumuuskin vaivasi. Toisena yönä nukuin jo hyvin, ja siitä eteenpäin vielä paremmin. Olin kärsinyt univaikeuksista niin pitkään kuin saatoin muistaa, ja nyt yksin nukkuessani ymmärsin, että osasyy niihin oli ollut nukkuminen toisen vieressä.

Korvausilmaventtiilistä tuleva huiku piti huolen siitä, että lämpötilaa ei huvittaisi laskea kovin paljon alle 21 asteen. Sitäkin piti miettiä, että jos minä tarkenisinkin viileämmässä, luonani kylässä käyvät voisivat tuntea tulleensa jääkaappiin. Olin jo pitkään kaivannut villaista vilttiä, mutta en halunnut sellaista kissatalouteen hankkia. Kissat jäivät tuttuun ympäristöönsä entiseen kotiini, ja nyt viltille tuli myös todellinen tarve, joten laitoin sen hankintalistalle. Voisin viilentää huoneen sopivaksi nukkumiseen, ja kääriytyä – ja kääriä vieraanikin – lämpimään vilttiin.

Toinen muutos edelliseen kotiini verrattuna on se, että keittiön sijaan minulla on nyt (oveton) keittokomero. Kaappitilaa on enemmän kuin tarpeeksi, mutta työskentelytilaa vain vähän. Ruokapöytä tarjoaa sitä tarvittaessa lisää. Vedenkeittimelle ei ole luontevaa paikkaa, joten en aio sellaista hankkia, vaan keitän veden kattilassa keraamisella liedellä. Jääkaappi pienen pakastelokeron kera on käyttööni juuri sopiva, tähän asti kylmälaitteet ovatkin olleet todelliseen käyttöön nähden liian suuria.

Asuin ilman tiskikonetta viimeksi yli kymmenen vuotta sitten, joten olen hieman yllättynyt, miten nopeasti totuin tiskaamaan käsin. Muistan inhonneeni tiskaamista, mutta nyt pidän siitä. Tiskaaminen rentouttaa ja tyhjentää pään ajatuksista. Se myös sujuu paljon nopeammin kuin muistinkaan.

Ilokseni olen huomannut ilmanvaihdon toimivan loistavasti. Ruoanhaju ei juurikaan leviä huoneen puolelle vaan poistuu suoraan ilmanvaihtokanavaan. Mitä luksusta! Edellisen kotini ilmanvaihto tuntui toimivan ihan omalla logiikallaan, työntäen kaikki hajut olohuoneeseen, vaikka keittiön ovi oli kiinni.

Eniten tottumista vaatii asuminen yksin. Vaatehuoneeseen mennessäni mietin, livahtiko liukasliikkeinen kissaneiti mukana, vaikka se jäi edelliseen kotiini. Vaikeinta on, kun ei voi enää lennossa kommentoida lukemaansa ja näkemäänsä, tai kertoa toiselle ajatuksistaan. Olen ymmärtänyt olevani kova puhumaan, nyt kun kukaan ei ole kuuntelemassa.

Täytän seuraavaksi 40 vuotta. Olen asunut hyvin vähän yksin, vain lyhyitä aikoja parisuhteiden välillä. Olen tottunut viettämään paljon aikaa yksin, mutta yksin asuminen on aivan eri asia. Yhdessä asuessa tietää aina, että toinen tulee ennemmin tai myöhemmin kotiin, ja yksinolo loppuu. Yksin asuessa tilanne on toinen. Seuraa on erikseen järjestettävä, tai muuten sitä ei ole.

On eräs asia, joka kantaa minua elämässä eteenpäin: uteliaisuus. Olen kiinnostunut näkemään, mitä seuraavaksi tapahtuu. Mitä tämä elämänvaihe tuo tullessaan? Mitä voin tästä oppia? Miten maailma aukeaa tästä näkökulmasta käsin?

Juuri nyt maailma näyttää kauniilta. Ulkona on sopiva pakkanen, aurinko paistaa ja lumi kimmeltää. Pieni kotini on täyttynyt valosta.