Minulla on tapana säännöllisin väliajoin selata kirjastotililleni tallentamiani kirjoja ja sitten kulloisenkin (luku)mielialan mukaan varata sieltä jotain. Jos kirjasta on ennestään varauksia, en mielelläni asetu jonoon, koska vain viisi varausta voi olla kerrallaan voimassa. Se on hieman suppeaa, kun kaikki kirjat pitää varata, koska kirjasto ei varsinaisesti ole auki.
Olen jauhanut asiasta muun muassa marraskuussa. Tilanne on edelleen sama paitsi ettei sitä vartin hyllyntonkimisaikaa ole eikä tietokoneita pääse käyttämään jne. Kirjastoon mennään vain hakemaan ja palauttamaan kirjoja. Muunlainen lorvailu ei tule kyseeseen.
Siitähän onkin kohta jo vuosi, kun viimeksi olen saanut nautiskella kirjastossa hengailusta. Ensimmäinen lockdown alkoi 23. maaliskuuta eikä kirjasto ole sen jälkeen ollut normaalisti auki. Kaikkien alueeni kirjastojen ei ole mahdollista pitää ollenkaan oviaan auki.
Muun muassa pikkuisen Kew'n kirjaston ovet ovat kokonaan säpissä.
Sivupolku alkaa:
Pengoin kuvakansioitani, koska tiedän että minulla on kuvia Kew’n kirjastosta sekä sisältä että ulkoota. Meni kuitenkin hermo kuvia penkoessa, koska ei ole mitään hajua milloin olen kuvat ottanut. Kuukauden lisäksi on vuosi hakusessa.
Koska ehdottomasti halusin saada Kew’n kirjastosta kuvan tähän postaukseen, lähdin sitä vasiten kuvaamaan (tämän postauksen teksti oli siis valmiina, vain kuvitus puuttui). Ja kas tässäpä se kuva nyt sitten. Enpä muistanut, että verhot toki pannaan kiinni kirjastonkin ollessa kiinni. Että eipä tässä nyt paljon nähtävää ole, mutta tulihan kipaistua.
 |
| Kew'n kirjasto |
Samalla reissulla testasin myös erästä puhelimeni appsia ja käväisin hehtomarketissa. Kirjahyllyn kohdalla lankesin: ostoskoriin hivuttautui Kiley Reidin Such a Fun Age, jonka saisi kyllä kirjastosta mutta siihen on edelleen hyytävä jono. Joten… nyt kävi näin.
 |
| Läähätystä hyllyn edessä. |
Sivupolku päättyy
Ei luulisi (Kew’n kirjaston kiinni oleminen) vaikuttavan minun elämääni mitenkään, mutta kyllä se vaikuttaa. Nimittäin Kew’n kirjastossa on kirja, jonka haluaisin lukea mutta koska kirjasto ei ole auki, ei kukaan ole siellä varauksia käsittelemässä. Kew’ssa lojuu nyt tyhjänpanttina israelilaisen D.A. Mishanin teos A Possibility of Violence, joka on toinen osa ns. Avi Avraham -sarjassa. Peruin varauksen, koska se vie turhaan tilaa muilta varauksilta (koska se viiden rajoitus!).
Nyt jonottelen Mary Trumpin kirjaa Too Much And Never Enough, olen edennyt varausjonossa ensimmäiseksi.
Muut varaamani kirjat:
1. Jonathan Safran Foer: We Are The Weather – Saving Planet Begins at Breakfast
Kohupaljastus: en syö aamiaista, ellen ole patikkareissulla. Pitkälle lenkille tai fillaroimaan lähtiessäni otan mukaan eväät ja syön jossain kohdin lenkkiä. Juon aamulla kahvia enkä jaksa syödä.
2. Vigdis Hjorth: Will and Testament (suom. nimellä Perintötekijät)
Bongasin tämän kirjan taannoin kirjablogeista ja lisäsin kirjastolistalleni. Nyt tuli otollinen olo pistää varaus menemään.
Tällä hetkellä minulla on kahdeksan kirjaa lainassa, joista olen lukenut kolme ja neljäs on työn alla.
Luetut:
Nadia Murad: The Last Girl (postaus tässä)
Sphere 2018
s. 310
En edes enää muista, miksi Things My Mother Told Me muinoin päätyi kirjastolistalleni. Koska lisään listalle vain tarkasti valitsemiani teoksia, luotin itseeni ja varasin kirjan.
Kirjan alku on melko kepeä ja hauska, jopa siinä määrin että aloin epäillä lukevani chick litiä, mikä ei kuulu varsinaisten intressieni piiriin. Pidin kuitenkin Atapattun kirjoitustyylistä ja hänen käyttämistä kielikuvista ja huumorista, joten jatkoin lukemista.
Pähkinänkuori plus minimiete:
Anjali saa selville, että hänen pitkäaikainen miesystävänsä Jack pettää häntä eikä kyseessä ole mikään yhden illan hairahdus. Anjali heittää Jackin ulos heidän yhteisestä kämpästään ja yrittää selvitellä ajatuksiaan. Ajatuksien selvittelyssä auttaa useampikin mies...
Kirjassa keskeistä on myös Anjalin srilankalaiset juuret. Anjali itse on perin tavallinen britti, syntynyt ja varttunut Bristolissa (johon kirjan tapahtumat pääasiassa sijoittuvat muutamaa reissua lukuun ottamatta), mutta Anjalin äiti keikkuu kahden kulttuurin välillä ja se näkyy ja kuuluu.
Anjalin ja äitinsä suhde on melko räiskyvä erityisesti kun äiti yrittää kuumeisesti etsiä tyttärelleen miestä ja on muutenkin varsin kriittinen. Anjalin isosisko on hiljaisempi ja kantaa sisällään maailmaa, johon ei muilla ole pääsyä. Perhesuhteita kuvataan hauskasti ja lopulta myös koskettavasti.
Vaikka tietty kepeys säilyy läpi kirjan, saa se tummempiakin sävyjä edetessään. Paljon pohditaan elämää ja sitä, miten sitä pitäisi elää. Pitää ja pitää. Onko sillä, mitä itse haluaa mitään merkitystä? Ja mitähän sitä itse edes lopulta haluaa. Sitä Anjali käy läpi.
Jos ei jonkin sortin chicklitmäinen pohjavire haittaa, niin voin tätä suositella. Jos taas chick lit kiinnostaa, niin koen että tällä voisi olla paljonkin annettavaa. Kelpoa viihdettä.
Akwaeke Emezi: The Death of Vivek Oji (postaus tulossa)
Luvussa:
Mohsin Zaidi: A Dutiful Boy – A memoir of a gay Muslim’s journey to acceptance
Tästä tuli hieman kummallinen postaus, kun piti juosta ympäri kyliä kesken julkaisun. Mutta mitäpä sitä ei tekisi bloginsa eteen.
