
Ohje/malli: Horatio and Oren, Twist collective Fall 2012
Lanka: Cascade 220 heathers (ruskea) ja Novita 7 veljestä (valkoinen)
Puikot: 2,75 mm ja 3 mm
Ravelryssa
Aikamoinen pino on ehtinyt kertymään esittelyä vailla olevia neuleita, kun valmiiden töiden kuvaaminen on tuottanut ongelmia ja blogin päivittäminen ei ole kiinnostanut. Yritetäänpä nyt purkaa parin neulomuksen verran kasaumaa. Ensivuoden puolella sitten jatketaan vielä vanhoilla, jos saan niitä kuvia aikaiseksi.
Neuloin siskolle joululahjaksi pöllölapaset tai tuttavallisemmin pöllöttimet. Väriksi valikoitui samainen ruskea, josta olen aiemmin tehnyt hänelle hupun tai miksilie kyseistä päähinettä nyt voisi kutsua. Cascade 220:n kaverina on ehkä monenkin mielestä moukkamaisesti seiskaveikkalanka. Toimivat hyvin yhteen ja valkoinen seiskaveikka tuntui sopivan pehmeältäkin, joten en kadu valintaani.
Näiden lapasten ilmaantuminen joulupaketista aiheutti sekä ihastusta että huvitusta. Söpöthän ne on ku mitkä ja kaiken lisäksi hauskatkin. Pöllöillä kun on pyllytkin.

Ohje/malli: Horatio and Oren, Twist collective Fall 2012
Lanka: Cascade 220 wool (petrooli) ja Novita 7 veljestä (valkoinen)
Puikot: 2,75 mm ja 3 mm
Ravelryssa
Neuloin myös itselleni pöllöttimet. Lankayhdistelmä on sama kuin sisareni lapasissa, mutta ruskean Cascade 220:n sijaan käytin omissani petroolin väristä lankaa. Samaisella värillä olen tehnyt itselleni myssyn ja kaulurin. Niistä enemmän sitten ensivuoden puolella – toivon mukaan. Taitaa olla historiallinen hetki, kun minulla taitaa ensimmäistä kertaa elämässäni olla täysin yhteneväinen setti.
Lapaset on tehty ohjeessa ilmoitetulla neuletiheydellä, josta seurauksena on melkoisen napakat käden lämmittimet. Käyttämäni lanka kun on ohjeessa käytettyä paksumpaa. Kastelu ja höyrysilitysrauta pehmittivät pintaa kuitenkin sen verran, että ne eivät ole tympeän jäykät, vaan mukavan lämpöiset ja tiiviit.

Jouluhan on tunnetusti herkuttelua pullollaan. Jo usean vuoden ajan yksi tärkeimmistä jouluherkuistani on ollut erilaiset juustot. Suklaiset jutut jäivät selkeästi tänä vuonna varjoon ja taisin tuhota vain yhden pienen suklaarasian verran tuota mainiota herkkua. Ei vain maistunut. Sen edestä meni sitten erilaisia juustoja, juustokakkua, piparkakkuja, joulutorttuja ja pasteijoita.
Herkullinen juustotuttavuus tältä vuodelta on Kaltbach Gruyère (luolakypsytetty juusto). Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan. Harmillisesti sitä ei saa kuin Stockmannilta, jota ei tietystikään ole asuinpaikkakunnallani. Onneksi voi aina käydä ostoksilla sellaisella paikkakunnalla, jossa sitä on saatavilla tai vaihtoehtoisesti kiusata sukulaisia ostospyynnöillä, kun suuntaavat tännepäin.
Oikein ihanaa tulevaa vuotta kaikille!
Hyvää syntymäpäivää äiti sinne missä ikinä oletkin nyt…


















